torstai 1. joulukuuta 2016

Katsaus vaihtoaikaani Saksassa

Heippa hei!

Ihan uskomatonta! Yks mun elämän parhaista vuosista, ellei jopa paras, on nyt edennyt jo joulukuuhun. Tänään sai avata ensimmäisen luukun joulukalenterista, mutta mulla on sellanen fiilis, että koko kulunut vuosi on ollut yksi valtava joulukalenteri.

Keväällä, ennen koulun loppua, sain vahvistuksen Saksasta, että pääsen suorittamaan hakemani kolmen kuukauden vaihdon. Kesä menikin sitten saksaa kerratessa ja matkaan valmistautuessa.

2.8.2016 järjestin aivan ihanat läksiäiset, joissa sain nauttia vielä kerran niin ihanien ja rakkaiden ihmisten seurasta ennen lähtöäni. 5.8. se sitten alkoi. Elämäni seikkailuista tähän mennessä suurin! (Ja kieltämättä myös paras.) Heti perheen tavattuani aavistin, että matkasta tulee mahtava, niin lämmöllä ja rakkaudella he ottivat minut vastaan.

Ensimmäiset viikot menivät totutellessa kokonaan uuteen ympäristöön sekä siihen, että käyttökielenä toimikin nyt saksa. Vaikeuksia oli kielen kanssa tietenkin, mutta jo heti alusta päätin, että englantia en puhu. Ja niinhän se sitten menikin, kolme kuukautta pelkkää saksaa.

Heti alkuvaiheesssa pääsin kokemaan jotain, mitä en uskonut koskaan kokevani: Pääsin pienlentokoneen kyytiin. Kokemus oli mahtava, enkä unohda sitä koskaan!

Tässä kuvassa näkyy vaihtokaupunkini Seesen ylhäältläpäin.

Pikkuhiljaa arki ja koulunkäynti alkoivat sujua. Tutustuin upeisiin ihmisiin ja hellejakso piti meistä huolta koko elokuun. Heti syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Seesenissä järjestettiin perinteinen Sehusafest eli kunnon saksalainen kolmipäiväinen keskiaikafestivaali, Pääsin osallistumaan festivaaliin Seesenin puhallinorkesterin seurassa, sillä host-siskoni oli yksi soittajista. Viikonloppuun mahtui paljon! Musiikkia, hyvää seuraa, loistavaa ruokaa ja upeita ohjelmanumeroita. Jos ikinä saan mahdollisuuden päästä kokemaan tuon kaiken uudestaan, otan sen 100% varmuudella vastaan.


Seesenin puhallinorkesterin jäseniä sonnustautuneina perinteisiin soittaja-asuihin.

Syyskuussa oli myös kahden viikon mittainen syysloma, jonka aikana kävimme perheeni kanssa Pohjois-Saksassa. Vaikka koulu ei vaihto-oppilaille ollutkaan niin kovin rankkaa, tuli loma silti kieltämättä tarpeeseen. 

Maisemat lomakohteessa muistuttivat epäilyttävästi Suomen järvimaisemia.


Lokakuu ja näin ollen viimeinen vaihtokuukauteni alkoi syksyisissä merkeissä. Piristystä tuotti kuitenkin viikottaiset sulkapalloharjoitukset ja orkesteritapaamiset (vaikka itse olinkin vain kuunteluoppilaana). 21.10. minulle järjestettiin upeat 17-vuotis syntymäpäiväjuhlat Oktoberfest-teemalla! Kaikki ihmiset, joihin vaihtoni aikana olin tutustunut ja koko saksan perheeni oli paikalla! Tanssittiin, juhlittiin ja pidettiin hauskaa yömyöhään asti!

DJ, hyvää musiikkia ja aivan parasta seuraa! Mitä muuta voi toivoa?


27.10. Tuli aika sanoa näkemiin saksalaiselle perheelleni, jolla tulee aina olemaan paikka sydämessäni. Yhteyttä pdetään ja keväällä taas tavataan!

Nyt on kuitenkin taas aika kääntää katse kohti koulua ja keskittyä täysillä opiskeluun. Pari viikkoa vielä joululomaan ja sitten alkaakin kunnolla wanhojen tanssien odottaminen...

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Valokuvaus 1

Moi!

Kevät lähenee kovaa vauhtia, ja koeviikko on alkamaisillaan. Keväiset ja aurinkoiset päivät saavat suupielet väkisinkin kohoamaan, eikä kesää malttaisi odottaa millään. Tässä jaksossa lukujärjestykseen on tuonut vaihtelua journalismin toinen kurssi, valokuvauksen ensimmäinen kurssi ja luovan kirjoittamisen kurssi. Olen oppinut ihan valtavasti taas lisää kirjoittamisesta, ja luovan kirjoittamisen kurssi on tuonut kivaa vaihtelua asiapohjaisiin kouluteksteihin. Päivittelen noiden kirjoituskurssien tekstejä tänne vähän myöhemmin, mutta nyt haluan jakaa muutaman valokuvan teidän kanssa, kun vihdoin sain valokuvauksen portfolion valmiiksi. :)

 Tässä yksi kuva, joka ei mahtunut mukaan portfolioon, mutta aistii mielestäni kevään rauhallisuutta, lumesta huolimatta.

                                                                 Dekoratiivinen

                                                                   Erikoislähikuva


                                                                  Arkkitehtoninen

                                                                  Omakuva

torstai 14. tammikuuta 2016

Suoritusyhteiskunta


Tässä on äidinkielen toiselle kurssille kirjoittamani aineistoessee, jossa pohdin nyky-yhteiskunnan vaikutuksia ihmisiin. :)


Nykyistä yhteiskuntaa voidaan jo kutsua suoritusyhteiskunnaksi. Päätavoitteena ei enää ole ihmisten hyvinvointi, vaan pikemminkin työtehon ja suoritusten maksimoiminen. Nykyään oletetaan ihmisten olevan koneita, jotka jaksavat ainaista suoritusta, mutta todellisuus ei ole näin mustavalkoinen. Ihmiset romahtelevat jatkuvan paineen alla ja vain vahvimmat selviytyvät, heikommat putoavat alta aikayksikön vauhtia kiihdyttävästä suorituskelkasta.

Jo pienten lasten odotetaan olevan tehokkaita ja tekevän päätöksiä harkiten. Paineet kasvavat vanhenemisen myötä, ja lukiossa tahti on jo melkoinen. Lukion valitessaan nuoren on valmistauduttava kolmen vuoden tasapainotteluun opiskelun ja sosiaalisen elämän välillä. Ja vaikka kuinka valmistautuisi lukioon, työmäärä yllättää silti. Sosiaalinen elämä saattaa jäädä vähemmälle, mikä vaikuttaa suoraan opiskelijan terveyteen ja jaksamiseen.

Mikä sitten on tämän kaiken suorittamisen päämäärä? Onnellisuustukija Markku Ojanen kirjoittaa Vantaan-Sanomissa 15.4.2013 julkaistussa artikkelissaan ”Täydellisyyden tavoittelu on mennyt liian pitkälle”, että kaikkien suoritusten takana on liiallisuuksiin paisunut täydellisyyden tavoittelu. Ojanen kiteyttää artikkeliinsa ihmisten ajattelumaailman, jonka mukaan, nykyhetken ollessa täydellinen, ihminen murehtii epätäydellistä lapsuuttaan.

Onnellisuuden tavoittelusta on tullut suorittamista ja suorittaminen aiheuttaa ihmisille stressiä. Onko suoritusyhteiskunnassa elävän mahdollista olla onnellinen? Nykyisellä työtahdilla voi olla pitkäaikaisiakin haittavaikutuksia. Voiko ihmiskunta polttaa itsensä loppuun? Onko mahdollista, että jopa elinajanodotteet laskevat? Onko ihmiskunta tullut tiensä päähän, alkaako tästä alamäki? Nykyisen kaltainen toiminta on meille uutta, ja siksi se herättää paljon kysymyksiä. Vahvat yksilöt pitävät toimintaa vielä yllä, samalla kun heikommat räpiköivät pysyäkseen pinnalla.

Mikä meidät sitten ajaa jatkuvaan suorittamisen paineeseen? Miksi koemme painetta suorituksistamme ja teoistamme?

Henkilökohtaisesti uskon, että paineet ovat vain omissa päissämme. Lukion aloitettuani, olen huomannut stressaavani milloin mistäkin testistä tai kirjoitelmasta. Haluan pärjätä muiden joukossa vähintäänkin yhtä hyvin, ja tästä syystä koen jatkuvaa suorittamisen painetta. Olen aina ollut ankara itseäni kohtaan, mutta nyt se on vielä lisääntynyt. Miksi ihmeessä odotan itseltäni mahdottomuuksia, kun en odota niitä muiltakaan? Itseään kohtaan pitäisi olla sallivampi, mutta ainakin omalla kohdalla se on vielä harjoittelun takana.

Uutta tietoa suolletaan meille jatkuvalla syötöllä. Jatkuvasti puhelimiimme kilahtaa uutta informaatiota joko maailman tapahtumista tai sitten ystäviemme elämistä. Ei ihme, että tunnemme olevamme välillä aivan sekaisin. Tiedon paljous on jo vaikuttanut ihmisiin. 11/2011 Demissä julkaistussa Päivi Lehtomurron artikkelissa ”Keskity tähän” kerrotaan, että ihmisten keskittymiskyky on vuosien saatossa laskenut 20 minuutista vain seitsemään sekuntiin. Muutos on käsittämätön, mutta toisaalta ymmärrettävä.

Tiedon helppo saatavuus on vaikuttanut myös muistiimme. Lehtomurron artikkelissa kirjoitetaan osuvasti, että nykyään ihmiset eivät koita muistaa asioita yhtä kovasti kuin ennen, vaan miettivät, mistä tiedon saisi hankittua helpoiten ja nopeiten.


Artikkelissa myös haastetaan lukijoita kokeilemaan viiden minuutin meditointia. Luettuani artikkelin, kokeilin. Huomasin, että ainakin omalla kohdallani väitteet lyhyestä keskittymiskyvystä pitivät paikkansa. Istuin lattialla, ja jo hetken kuluttua mieleni teki kurkistaa puhelimeen, ja tarkistaa, onko viisi minuuttia jo mennyt. Selvisin haasteesta, mutta helppoa se ei ollut.

Satakunnankansassa 5.1.2014 julkaistussa kolumnissaan ”Kohti parempaa suoritusyhteiskuntaa” Päivi Saarilahti neuvoo ihmisiä listaamaan häiriötekijöitä, välttääkseen niitä. Saarilahti mainitsee myös, että itse suoritusyhteiskunta – termi voi joutua jonon jatkoksi. Tämä on hyvä kommentti, joka tukee teoriaa heikentyneestä keskittymiskyvystämme. Sana suoritusyhteiskunta voi jo aiheuttaa meissä suorittamisen paineen.

Suoritusyhteiskunta ajaa ihmisiä ahdinkoon, ja vahvemmat erottuvat heikommista. Onko yhteiskunta tarpeeksi kehittynyt ja vahva pitämään heikompiakin pinnalla, vai uppoavatko he paineiden alle? Tuleeko joskus raja vastaan? Milloin on tauon paikka? Nämä ovat kysymyksiä, joihin vain aika voi antaa vastauksen. Sitä odottaessa ainoa vaihtoehto on yrittää pysyä alati kiihtyvässä tahdissa mukana.

Lähteet:
Ojanen, Markku. Verkkosivusto. Saatavilla:

Lehtimurto, Päivi. Keskity tähän. Demi 11/2011, s.51.

Saarilahti, Päivi. Verkkosivusto. Saatavilla:

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan


Moikka!

Mä oon Peppi ja mä opiskelen Sammon keskuslukion viestintälinjalla nyt ensimmäistä vuotta. Mä asun nykyään Tampereella, mutta oon kotosin Hyvinkäältä. Tampereelle muutin viime syksynä koulun perässä.

Tää mun blogin alottaminen on vähän venähtänyt myöhäiseksi. Syksy vierähti niin hirveän nopeasti ja oon joutunut totuttelemaan uuteen kaupunkiin, uusiin ihmisiin ja yksin asumiseen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eiks niin? 

Multa usein kysytään, että eikö lukioita löytyisi lähempääkin. Ja mun vastaus on aina sama: "Joo, mutta ei viestintää painottavia." Mä oon ollut kiinnostunut kirjottamisesta niin pitkään, kun pystyn muistamaan. Runoja, laulunsanoja, tarinoita ja vähintäänkin päiväkirjaa. 

Pääsin toteuttamaan itteäni oikein toden teolla toissa syksynä, kun mut valittiin Hyvinkääläisen nuorten nettilehden Hygezinen päätoimittajaksi. Sitä kautta kuulin Samken viestintälinjastakin, mutta jouduin jättämään homman muuttaessani Tampereelle. 

Yksin uuteen kaupunkiin muuttaminen oli älyttömän pelottavaa, mutta tähän asti jokainen hetki unelmien koulussa on ollut kaiken arvosta. Nautin opiskelusta ja yhteisöllisyyden tunteesta uudessa koulussa ja etenkin viestintälinjalaisten keskuudessa. Vaikka opiskelu onkin rankkaa, on onneksi olemassa viestinnän kurssit. Tällä hetkellä mulla on menossa ääni1 ja journalismi1, joiden tuotoksia lisäilen tänne mahdollisuuksien mukaan.

Nyt on aika siirtyä jälleen koulukirjojen ääreen, mutta päivittelen tänne taas pian. :)