keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan


Moikka!

Mä oon Peppi ja mä opiskelen Sammon keskuslukion viestintälinjalla nyt ensimmäistä vuotta. Mä asun nykyään Tampereella, mutta oon kotosin Hyvinkäältä. Tampereelle muutin viime syksynä koulun perässä.

Tää mun blogin alottaminen on vähän venähtänyt myöhäiseksi. Syksy vierähti niin hirveän nopeasti ja oon joutunut totuttelemaan uuteen kaupunkiin, uusiin ihmisiin ja yksin asumiseen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eiks niin? 

Multa usein kysytään, että eikö lukioita löytyisi lähempääkin. Ja mun vastaus on aina sama: "Joo, mutta ei viestintää painottavia." Mä oon ollut kiinnostunut kirjottamisesta niin pitkään, kun pystyn muistamaan. Runoja, laulunsanoja, tarinoita ja vähintäänkin päiväkirjaa. 

Pääsin toteuttamaan itteäni oikein toden teolla toissa syksynä, kun mut valittiin Hyvinkääläisen nuorten nettilehden Hygezinen päätoimittajaksi. Sitä kautta kuulin Samken viestintälinjastakin, mutta jouduin jättämään homman muuttaessani Tampereelle. 

Yksin uuteen kaupunkiin muuttaminen oli älyttömän pelottavaa, mutta tähän asti jokainen hetki unelmien koulussa on ollut kaiken arvosta. Nautin opiskelusta ja yhteisöllisyyden tunteesta uudessa koulussa ja etenkin viestintälinjalaisten keskuudessa. Vaikka opiskelu onkin rankkaa, on onneksi olemassa viestinnän kurssit. Tällä hetkellä mulla on menossa ääni1 ja journalismi1, joiden tuotoksia lisäilen tänne mahdollisuuksien mukaan.

Nyt on aika siirtyä jälleen koulukirjojen ääreen, mutta päivittelen tänne taas pian. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti